Potilaan oikeuksista terveydenhuollossa

Oikeus hyvään palveluun

Hallintolain 7 §:n mukaista hallinnon palveluperiaatetta on noudatettava kaikessa hallintotoiminnassa, myös terveydenhuollossa ja sosiaaliturva-asioissa, riippumatta palvelun sisällöstä tai lopputuloksesta. Palveluperiaatteen mukaan asiointi ja asian käsittely viranomaisessa on pyrittävä järjestämään niin, että hallinnon asiakas saa asianmukaisesti hallinnon palveluja ja viranomainen pystyy suorittamaan tehtävänsä tuloksellisesti. Lähtökohtana on asiakasnäkökulma ja hallinnon asiakassuhteen vaatimusten asianmukainen huomioon ottaen. Terveydenhuollon palvelutkin on järjestettävä ensi sijassa asiakkaita silmälläpitäen siten, että palveluita on riittävästi, asiointi on helppoa ja asiakassuhde vastaa asianmukaisia laatuvaatimuksia.

Oikeus saada tietoja ja neuvoja

Hallintolain 8 §:n mukaan viranomaisella on yleinen velvollisuus antaa asian vireillepanoon ja käsittelyyn liittyviä neuvoja sekä vastata asiakkaan kysymyksiin ja tiedusteluihin. Neuvonta on maksutonta. Neuvonta voi olla tarpeen paitsi asiaa vireille pantaessa myös asian käsittelyn aikana. Neuvonnan antaminen koskee esimerkiksi erilaisia palveluja, esimerkiksi terveydenhoitoa. Viranomaisen on annettava neuvoja mm. siitä, miten palvelua haetaan, miten palvelu toteutetaan ja mitkä ovat palvelun asiakkaan oikeudet ja velvollisuudet. Oikeusasiamies ja oikeuskansleri ovat ratkaisukäytännössään katsoneet, että kansalaisten asiallisiin tiedusteluihin on vastattava kohtuullisessa ajassa.

Erityissäännöksissä neuvontavelvollisuutta on täsmennetty ja laajennettu. Esimerkiksi terveydenhuollon palveluun kuuluu velvollisuus antaa potilaalle selvitys hänen terveydentilastaan, hoidon merkityksestä, eri hoitovaihtoehdoista ja niiden vaikutuksista sekä muista hänen hoitoonsa liittyvistä seikoista, joilla on merkitystä päätettäessä hänen hoitamisestaan. Potilaan tiedonsaantioikeus edellyttää, että selvitys annetaan siten, että potilas riittävästi ymmärtää sen sisällön. Potilaalla oikeus tarkastaa itseään koskevat potilasasiakirjoissa olevat tiedot.

Terveydenhuollon toimintayksiköissä toimii potilasasiamies, jonka tehtävänä on muun muassa tiedottaa potilaan oikeuksista, neuvoa potilaita edellä mainitun lain soveltamiseen liittyvissä asioissa sekä avustaa potilaita potilasvahinkoasioissa.

Oikeus hyvään hoitoon

Potilaalla on potilaslain 3 §:n mukaan oikeus hyvään terveyden- ja sairaanhoitoon ja siihen liittyvään kohteluun. Hyvän hoidon määrittelyssä otetaan huomioon lääketieteen kulloinenkin taso ja terveydenhuollon henkilöstöltä vaadittava ammatillinen erityisasiantuntemus. Halkiopotilaiden hoito luetaan erikoissairaanhoitoon. Erikoissairaanhoidolla tarkoitetaan lääketieteen ja hammaslääketieteen erikoisalojen mukaisia sairauden ehkäisyyn, tutkimukseen, hoitoon, lääkinnälliseen pelastustoimintaan sekä lääkinnälliseen kuntoutukseen kuuluvia terveydenhuollon palveluja. Halkiopotilaan hoito määritellään sosiaali- ja terveysministeriön erityistason sairaanhoidon järjestämistä koskevassa ohjeessa harvinaiseksi hoidoksi, joka vaatii korkeatasoista lääketieteellistä osaamista. Halkiopotilaalla on oikeus saada korkeatasoista hoitoa nimenomaan halkiohoidon ammattilaisilta.

Erikoissairaanhoitolain (ESHL, 1062/1989) 3.1 §:n mukaan kunta on velvollinen huolehtimaan siitä, että henkilö saa tarvitsemansa erikoissairaanhoidon. Erikoissairaanhoidon saaminen on subjektiivinen oikeus silloin, kun potilas on sen tarpeessa. Tähän viittaa korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu KHO 2002:21, jossa oli kyse yksityisessä sairaalassa suoritetusta ohitusleikkauksesta. Kaupunki velvoitettiin korvaamaan kunnan asukkaalle tästä operaatiosta aiheutuneet kustannukset, kun kunnallisella puolella ei ajoissa ryhdytty häntä hoitamaan. Ratkaisua ei perusteltu hoitoon pääsyn kiireellisyydellä vaan nimenomaan sillä, että kaupunki oli laiminlyönyt erikoissairaanhoitolain mukaisen velvollisuutensa tarpeellisen erikoissairaanhoidon antamisessa.

Erikoissairaanhoidossa potilaalle on annettava mahdollisuus valita itseään hoitava lääkäri kulloinkin kysymyksessä olevan toimintayksikön lääkäreistä. Potilaan valintaa on pyrittävä noudattamaan toimintayksikön toiminnan tarkoituksenmukaisen järjestämisen mahdollistamissa rajoissa. Viranomaisen on varmistuttava siitä, että sen tarjoama hoito ei tosiasiassa ole tasoltaan niin heikkoa, että hoitovirheen riski on tavanomaista suurempi. Jos hoidon tasoa ei ole mahdollista parantaa, potilaalla tulisi olla oikeus päästä hoitoon toiseen yksikköön. Ensisijassa hoitoyksikön pitäisi olla tietoinen omasta kapasiteetistaan hoitaa erikoissairaanhoitoa vaativia potilaita. Myös potilaalla tulisi olla oikeus saada tietoa sairaalaa koskevista kanteluista, muistutuksista ja korvauksen maksamiseen johtaneista potilasvahinkoilmoituksista.

Potilaiden yhdenvertaisuus

Myös terveydenhuoltoa koskee jo perustuslakiin sisältyvä vaatimus kansalaisten yhdenvertaisuudesta. Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio huomauttaa, että perusoikeusnäkökulmasta oikeudenmukaisuus terveydenhuollossa on nimenomaan yhdenvertaisuutta: yhdenvertaisuutta palvelujen saannissa ja hoitoon pääsyssä, yhdenvertaisuutta yksittäisissä hoitoratkaisuissa sekä hoidon laatutason yhdenvertaisuutta. Olosuhteet, asuinpaikka tai sosiaalinen asema evät saa vaikuttaa hoitoon pääsyyn. Erityisen tärkeää yhdenvertaisuus on silloin, kun kyseessä ovat ns. haavoittuviin ryhmiin kuuluvat kuten esimerkiksi lapset. Oikeusasiamies onkin ratkaisukäytännössään katsonut, että vaikka kunnilla on erikoissairaanhoitolain soveltamisessa ja toteuttamisessa harkintavaltaa, lainsäädännön hyväksymää erilaisuutta kuntien palveluvalikoimassa ja palveluiden järjestämistavoissa rajoittaa perustuslain yhdenvertaisuussäännös.

Lainsäädännössä potilaalle on taattu tietyt oikeudet. Valitettavasti näiden oikeuksien toteuttamiskeinot ovat vielä nykyisin puutteelliset useissa tilanteissa, joissa oikeuksia loukataan. Lainsäädäntö tarjoaa terveydenhuoltojärjestelmän oikeudenmukaisuuden turvaamiseksi lähinnä ns. ”pehmeitä” oikeussuojakeinoja. Potilaita koskevassa lainsäädännössä ilmaistaan hyvää hoitoa koskevia periaatteita, mutta niistä poikkeaminen johtaa harvoin seuraamuksiin.

Perustuslain 19.3 §:n mukaan julkisen vallan on turvattava jokaiselle riittävät terveyspalvelut. Tätä velvollisuutta ei poista se, että kuntien resurssit eivät näytä riittävän niille kuuluvien tehtävien hoitoon. Viime kädessä rahoitusvastuu kuntalaisille kuuluvien oikeuksien turvaamisesta kuuluu valtiolle, joka on sitoutunut kansainvälisoikeudellisesti siihen, että kuntien taloudelliset voimavarat ovat riittävät suhteessa niihin velvoitteisiin, jotka niille on laissa langetettu. Suvianna Hakalehto-Wainio OTL, VT