Miten halkio saattaa vaikuttaa lapsen ja perheen elämään?

Halkion vaikutus halkiolapsen ja hänen perheensä elämään vaihtelee eri vaiheissa lapsuutta ja nuoruutta. Eräs halkioihin liittyvä yleinen väärinkäsitys on, että halkio korjataan yhdellä leikkauksella ja asian voi sen jälkeen unohtaa. Näin on nimittäin erittäin harvoin. On hyvä alusta alkaen totuttautua ajatukseen siitä, että halkio voi vaikuttaa monin eri tavoin lapsen tulevaisuudessa. Vaikka halkio korjataan kirurgisesti ensimmäisenä vuotena, jatkossa ollaan usein tekemisissä erilaisten halkioon liittyvien hoitojen kanssa. On tapauksia, joissa halkio ei ylipäänsä juurikaan vaikuta elämään. Tämä on yksilö- ja perhekohtaista ja riippuu myös siitä, millaisesta halkiosta on kyse. Tiivistäen voi sanoa, ettei halkio vaikuta lapsen yleiseen terveydentilaan, mutta on tiettyjä alueita, joilla hän saattaa tarvita erityistä hoitoa ja tukea verrattuna muihin lapsiin.

Seuraavassa lyhyesti näistä alueista:

Syöminen

Huulihalkiolasta voidaan usein imettää tavalliseen tapaan. Sen sijaan suulakihalkio vaikuttaa lähes aina lapsen syöttämiseen. Syömisessä saatetaan tarvita erikoistuttipulloja ja erityistä tukea.

Korvat

Suulakihalkiolapsella on usein synnynnäinen liimakorva, joka vaatii ilmastointiputkien asettamisen korviin. Korvalääkäri tutkii säännöllisesti halkiolapsen korvat. Halkiolapsella saattaa olla runsaasti korvatulehduksia. Myös monet ilman halkiota syntyneet lapset kärsivät korvatulehduskierteestä. On myös halkiolapsia, joilla ei koskaan ole ollut korvatulehdusta.

Puhe

Suulakihalkiolapsi saattaa tarvita puheterapeutin palveluja. Joillain lapsilla suulakihalkiosta ei ole haittaa puheen kehitykselle. Puheopetusta annetaan runsaasti myös muille kuin halkiolapsille.

Hampaat

Suulakihalkiolapsen hampaat vaativat oikomishoitoa. Hammaslääkäri seuraa halkiolapsen hampaiden ja purennan kehitystä. Nykyisin oikominen on erittäin yleistä myös lapsilla, joilla ei ole halkiota.

Ulkonäkö

Halkio voi vaikuttaa ulkonäköön, sillä halkioleikkauksesta jää jonkinlainen arpi, ja halkiolapsen nenä saattaa olla hieman epäsymmetrinen. Nykykirurgian avulla halkiosta jäävät arvet voidaan hoitaa mahdollisimman huomaamattomiksi. Myös monilla muilla kuin halkiolapsilla voi olla jotain tavallisesta poikkeavaa piirrettä kasvoissaan.

Henkinen hyvinvointi

Joskus halkio saattaa aiheuttaa poikkeavaan ulkonäköön tai puheeseen liittyviä psykologisia ongelmia. Nämäkin ovat asioita, joita myös muut kuin halkiolapset kohtaavat.